Siirry sisältöön

Tulevaisuus on ilmassa, energia tuulessa.

Tulevaisuus on ilmassa, energia tuulessa.

Tulevaisuus on ilmassa, energia tuulessa.

Kotimaisen tuulivoimatuotannon edelläkävijänä me Suomen Hyötytuulella olemme mukana ilmastonmuutoksen hillitsemisessä tuottamalla puhdasta ja uusiutuvaa energiaa. Tuulivoiman tuotannosta ei synny päästöjä ilmaan, veteen tai maaperään ja sen käyttö vahvistaa Suomen riippumattomuutta fossiilisista tuontipolttoaineista sekä lujittaa maamme energiatuotannon omavaraisuutta. Meidän kaikkien hyväksi.

Panostamme pitkäjänteiseen yhteistyöhön yhtiömme koko arvoverkoston kanssa. Meidät tunnetaan edistyksellisenä ja luotettavana toimijana, joka kantaa vastuun tuulipuistoistaan koko niiden elinkaaren ajan hankekehityksestä ja rakentamisesta tuotantoon, huoltoon ja purkuun asti turvallisesti, ympäristöä ja luontoa vaalien. Vastuullisesti niin maalla kuin merellä.

Ajankohtaista

Blogi: Sidosryhmien näkemyksistä tuulta tulevaan

Kirjoittaja: Paula Mäkeläinen, vastuullisuuspäällikkö, Suomen Hyötytuuli Suomen Hyötytuuli Oy on parhaillaan toteuttamassa kaksoisolennaisuusanalyysiä, joka toimii pohjana vastuullisuusraportoinnin keskeisille osa-alueille ja niiden mittaamiselle EU-säädösten mukaisen tulevan raportoinnin kannalta. Kaksoisolennaisuusanalyysissä tarkastellaan yrityksen…Lue lisää

Tehtävä avoinna: Talousasiantuntija/controller

Haluatko tulla rakentamaan tulevaisuuden vastuullista liiketoimintaa kanssamme? Etsimme nyt Poriin tai Helsinkiin Talousasiantuntijaa/controlleria Olet osa SHT:n talousosastotiimiä ja osallistut taloushallinnon tehtäviin monipuolisesti. Osallistut talousraportointiin, budjetointiin, ennustamiseen, taloushallinnon kehittämiseen, taloudellisten analyysien…Lue lisää

Kestävän tulevaisuuden puolesta

Yhtiömme tuottaa puhdasta tuulienergiaa omistajilleen kilpailukykyisesti ja vastuullisesti seitsemässä tuulipuistossa (yhteensä 225 MW) Porissa, Kalajoella, Raahessa ja Pyhäjoella. Lisäksi yhtiöllämme on rakenteilla kolme tuulipuistoa sekä useita kehityshankkeita eri puolilla Suomea. Nykyisten puistojemme yhteenlaskettu vuosituotanto on noin 750 GWh ja lähivuosina määrä nousee jopa 1,9 TWh:in. Tuottamamme energia kulkee kotimaisiin kotitalouksiin ja teollisuuteen omistajiemme, kahdeksan suomalaisen energiayhtiön kautta. Kustannustehokkaasti ja markkinaehtoisesti.

225 MW teho
750 GWh tuulienergiaa vuodessa
37 500 sähkölämmitteisen omakotitalon vuotuinen energiantarve (noin 20 000 kWh vuodessa)

Tuulivoiman edelläkävijä - ympäristöä ja luontoa kunnioittaen

Olemme kulkeneet kotimaisen tuulivoiman kehityksen kärjessä jo yli 20 vuotta:

  1. Otimme ensimmäisinä käyttöön megawattiluokan tuulivoimalat Suomessa 1999.
  2. Rakensimme maailman ensimmäisen jäätyvän meren tuulipuiston Porin Tahkoluotoon 2017.
  3. Hyödynnämme aktiivisesti uusia teknologioita ja tuemme tutkimushankkeita. Esimerkkinä omasta innovoinnistamme on lintututka, jonka kehitimme Tahkoluodon tuulipuistoon minimoimaan merituulivoiman mahdolliset vaikutukset alueen linnustoon, erityisesti selkälokkiin ja merikotkaan.
  4. Kannamme kokonaisvastuun tuulipuistojen koko elinkaaresta hankekehityksestä ja rakentamisesta tuotantoon, huoltoon ja purkuun.